Aurinkosyleily

Päiväkirjasta 11.2.2015

Sinä istut valtameren toisella laidalla,

välissä vain suolasiroitin ja pippuria.

Joku on laittanut seinälle kesäkurpitsan

ja silmiisi meren kuohuja.

Hymysi on purjelaivan mittainen.

Olet inhimillisin olento tässä ravintolassa

vaikka et puhukaan italiaa.

Sinä ja minä olemme aurinkosyleilyssä

ja askeleemme jokirannassa kaikuvat unohdetuista purjeista.

Sinä suutelet minua

ja samalla jokainen kuohu lyö sieluani vasten.

Sinä olet siinä ja välissämme

on enää kaulahuivisi ja paitasi napit.

Liian aikaisin kypsynyt pihapuun omena

Päiväkirjasta 19.5.2011

Kello ei kumahda,
eikä ole aikasi.
Haluat olla vanhempi, varttuneempi, 
kauniimpi.
Valmiimpi.
Et ole valmis ottamaan lainoja,
vaihtamaan osoitetta,
etkä halua valmistua,
tanssia yötä myöten tähtien valossa.

Olet lapsi,
piilossa aikuisen ajatuksissa.
Liian aikasin kypsynyt pihapuun omena
tuntee nyt syvää pelkoa.

Kuka sinut muka haluaisi?

Päiväkirjasta 9.1.2015

Kuka sinut muka haluaisi,
takkuiset hiukset ja sotkuiset lankakerät.
Itkuiset, punaiset silmät.
Länkisääret ja mustuneet kylkiluut.
Roskapussit, silmäpussit, sipsipussit,
avaamattomat muuttokassit.
Reikäset, tuulen riepomat tuuliviirit ja salatut unelmat.

Kuka sinut muka haluaisi.
Unelmistaan roikkujan,
käytetyn kypärän
märän nenäliinan.
Varjon, joka ottaa käsiinsä kaduilta lasinsirpaleita
ja nuhjuisia tupakantuppeja.
Joka tarttuu kevään ensimmäisiin kukkiin
näkemättä tulevia hallaöitä.

Kuka sinut haluaisi?
Ethän sinä edes huuda vesisateeseen
tai vihellä tuuleen.
Ethän sinä edes tanssi lätäköissä
tai usko kohtaloon...rakkauteen.
Ethän sinä edes osaa pilkkusääntöjä
tai todennäköisyysmatematiikkaa.
Ethän sinä edes pidä helmistä
tai pinttyneistä kahvikupeista.

Kuka osaisi nähdä kaikkien hallaöiden taa?
Kuka osaisi ja jaksaisi nostella sinua
kun tuuli sulkee sillat takanasi.
Kuka sinut haluaisi...
pyyhkisi kyyneleet märällä nenäliinalla,
harjaisi takkuiset hiukset
ja laittaisi kypärän päähäsi?

Sinua ja minua ei kohta enää erota

Kehtolaulu
Pimeys,
sulkee syliinsä samettiseen,
taitteisiin piilottaa sen,
mikä nähtivissä minusta vielä on.
Kätkee minut,
kätkee sinut.
Piilottaa kaiken.
Vain yksinäinen kynttilä
huuruisella ikkunalla.

Maalari
Maalaat huulesi punaisiksi,

samalla sävyllä,

jota rakkautesi on.

Maalaat silmäsi mustiksi,

samalla sävyllä,

jota surusi on.

Maalaan maailmasi valkoiseksi,

sillä samalla sävyllä

jota toivoni on.

Sinä
Olet hehkulamppu,

punaisena hohtava.

Olet hämähäkinseitti,

huoneen nurkkaan unohtunut.

Olet syreenipensas,

seinustalle kuivunut.

Olet pitsiverhot,

ikkunaan pölyttyneet.

Olet tapetti,

saumoistaan kurtistunut.

Olet jouluvalosarja,

pensaaseen juuttunut.

Olet höyry,

joka haihtuu märästä asfaltista.

Olet ilmassa,

olet jokapuolella.

Minä ja sinä

Miltäköhän tuntuisi palata,
sinne mistä lähdin.
Tulla takaisin,
ottaa mukaan merituulta,
pulloon merivettä.
Toiseen käteen kallio,
toiseen sinä.

Miltäköhän tuntuisi suudella,
noita huulia,
mitä koskaan en saanut suudella.
Niitä pehmeitä,
ja salaisia.

Miltäköhän tuntuisi puhua kanssasi,
suunsa puhtaaksi kaikesta,
mistä hiljaisuudessa vaikenen,
julkisesti kiertelen.

Miltäköhän tuntuisi nousta kanssasi,
tuulen mukana ilmapallona,
jonnekin sinne,
missä aurinko polttaa
ja tähdet tanssivat.
tanssivat aina vain.

Miltäköhän tuntuisi piiloutua,
sinne minne sinä et näe,
et näe.
Jonnekin sinne,
mistä ei ole paluuta,
josta vilkutetaan ohikulkijoille,
aina jouluna,

Miltäköhän tuntuisi olla osa elämääsi,
joka vaan pyörii,
pyörii päivissä, vuosissa.
Pyörii ilman suuntaa,
lepattaa kevättuulessa, oljenkorsissa.

Miltäköhän tuntuu olla sinä?