Minulla on ajatus.
Ajatus siitä, että ikävöin sinua.
Jotain mustaa ja valkoista josta tulikin harmaata.
En halua avata muistojen ovia
tai oikeastaan en halua ajatella -
jokainen ajatus on auton alle jäämistä.
Lihaksiin sattuu,
Nipsukin puhui psykosomaattisesta kivusta.
Niin monta kysymystä.
Ilmaan jää vain vaiettuja lauseita
elefantteja eteisiin -
pidin sisälläni kaiken...
Hukkasin kenkäni ja lopulta astuin tyhjään huoneeseen.
Aamulla jäljellä kahlitseva ikävä
aggressivinen apina joka repii auki vanhoja patoja.
Enää aurinko on syy miksi hymyilen.
Yritän haukata sen, jotta edes jokin lämmittäisi sisällä.
Jäljellä kaksi verhotonta ikkunaa ja iloton puolikuu.
En jaksa nousta aamulla, jos aurinko ei lämmitä.
Sinä olit kerran aurinko valtameren toisella laidalla,
ja silloin seinillä oli kurpitsoja.
Pöydällä suolasiroitin ja pippuria
katseesi kuohusi niidenki ylitse.
Sinä olit inhimillisin olento ravintolassa,
vaikket puhunutkaan italiaa
vain ranskaa humalassa.
Sinä olit askeleeni jokirannassa.
Sinä olit lähelläni, välissä vain paitasi napit.
Joskus soudit merien yli
eilen soudit takaisin,
Yön kajossa pienentyvä selkäsi
ja avaruuteen katoavat sanasi.
Liittyy tähän: x
Lukijat
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hän. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hän. Näytä kaikki tekstit
11. maaliskuuta 2015
31. joulukuuta 2014
Hän
Hän seisoo siinä
minne valo ei yletä.
Hän seisoo muiden varjossa
käsissään vain silkkinauhoja.
Hän puhuu ääneti,
raamatun vierailla kielillä.
Ja hänen silmiinsä syvänsinisiin
on upotettu kaikkien eksyneiden salaisuudet.
Hän on vieras mutta tuttu,
hän on kaunis ja ryppyinen höyhen
untuvaisten joukossa.
Hän on se joka ei koskaan tule takaisin.
Hänen olemassaolostaan ei tiedä kukaan,
ei edes ne, ketkä hänet ovat nähneet.
Hän seisoo iäti siinä,
minne valo ei yletä.
minne valo ei yletä.
Hän seisoo muiden varjossa
käsissään vain silkkinauhoja.
Hän puhuu ääneti,
raamatun vierailla kielillä.
Ja hänen silmiinsä syvänsinisiin
on upotettu kaikkien eksyneiden salaisuudet.
Hän on vieras mutta tuttu,
hän on kaunis ja ryppyinen höyhen
untuvaisten joukossa.
Hän on se joka ei koskaan tule takaisin.
Hänen olemassaolostaan ei tiedä kukaan,
ei edes ne, ketkä hänet ovat nähneet.
Hän seisoo iäti siinä,
minne valo ei yletä.
17. joulukuuta 2014
Hänestä minä en muista enää mitään
Katso
Lupasit.
Lupasit.
Sitten rikoit ja anelit.
Pyysit anteeksi
Väärällä kielellä
Väärällä mielellä.
Pitelen käsissäni lupaustesi rippeitä,
lasin palasia teräviä,
viiltäviä ja kylmiä.
Katso mitä sä teit.
Katso, mitä mä tein.
Vain miesMies kuin katu,
kuoppainen ja hankala.
Seisoo suorassa,
päästään mutkalla.
Polttaa savukkeen,
puhaltaa savukiekurat kadun korkeimmasta savupiipusta,
ja hyräilee satua,
hampaidensa lomasta.
Vain miesMies kuin katu,
kuoppainen ja hankala.
Seisoo suorassa,
päästään mutkalla.
Polttaa savukkeen,
puhaltaa savukiekurat kadun korkeimmasta savupiipusta,
ja hyräilee satua,
hampaidensa lomasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)