Hetki

Yössä hopeisena

sinä hengität sadetta hehkuen.

Elämä ei liiku

ripsesikään ei värähdä

         hyttynenkään ei inahda.

Merilokin siiven isku

jatkuu 

       jatkuu 

               jatkuu.

Sisälläni käynnissä teerien taisto

kuohuvat kosket ja liplattavat laineet ihollani

siinä missä sinä juuri olit.

Laiturinnokan huulilla

ja maailma on käsivarsiesi mittainen.

Lähti jo eilen

Romahtaa,
yhä uudestaan.
Kaatuen päälle
tukehduttaa.
Mennyt jo,
lähti eilen,
jätti meidät.
Sydän roikkuu kaulassa
irroitetussa otteessa.
Luovuttanut
lähti jo eilen.

Minulla on ajatus

Minulla on ajatus. 
Ajatus siitä, että ikävöin sinua. 
         Jotain mustaa ja valkoista josta tulikin harmaata.
En halua avata muistojen ovia
  tai oikeastaan en halua ajatella -
            jokainen ajatus on auton alle jäämistä. 

Lihaksiin sattuu,
Nipsukin puhui psykosomaattisesta kivusta.
Niin monta kysymystä. 
Ilmaan jää vain vaiettuja lauseita
elefantteja eteisiin -
           pidin sisälläni kaiken... 
Hukkasin kenkäni ja lopulta astuin tyhjään huoneeseen.
Aamulla jäljellä kahlitseva ikävä
aggressivinen apina joka repii auki vanhoja patoja.
                        Enää aurinko on syy miksi hymyilen. 
Yritän haukata sen, jotta edes jokin lämmittäisi sisällä. 
Jäljellä kaksi verhotonta ikkunaa ja iloton puolikuu.

En jaksa nousta aamulla, jos aurinko ei lämmitä. 
Sinä olit kerran aurinko valtameren toisella laidalla, 
ja silloin seinillä oli kurpitsoja. 
Pöydällä suolasiroitin ja pippuria
                                    katseesi kuohusi niidenki ylitse.
Sinä olit inhimillisin olento ravintolassa, 
                     vaikket puhunutkaan italiaa
                vain ranskaa humalassa.
Sinä olit askeleeni jokirannassa. 
Sinä olit lähelläni, välissä vain paitasi napit. 
Joskus soudit merien yli
                             eilen soudit takaisin,
Yön kajossa pienentyvä selkäsi
 ja avaruuteen katoavat sanasi.





Liittyy tähän: x

Ennustus

Ei tullut sinusta,
sitä mitä kultaisissa isien ennustuksissa luvattiin.
Kirkkainta tähteä taivalle,
reunusta pilven reunalle,
puutarhan kirkkainta kukkaa.
Ei tullut sinusta myöskään,
äitien pahinta päiväunta.
Kyynelistä syöpynyttä
ja merissä vettynyttä.

Sinusta tuli oman peilikuvasi heijastus
timanttina hohtavasta atlantista
vaikka merten kuohuissakin liisit.
Sinulle satoi mahdollisuuksia sateena
ja ilmestyi pullopostina.
Sinusta tuli enemmän
kuin mitä tuuli, kuu ja tähdet lupasivat.

En voi enää pidellä aaltoja

En voi enää pidellä aaltoja
taistella tuulen voimaa vastaan
taipua pisaroiden 
                             painosta.
Se painaa,
painaa kasvoja
polttaa ihoa
kuplii veressä tummana
ja lopulta juurtuu minuun.
Enkä enää ole se
                mitä heijastukseni 
oli aamulla.
Mitä kovemmin pidän kiinni
sitä nopeammin vesi valuu sormieni lävitse
osuu maahan hiekkana.

Enkä voi enää pidellä aaltoja,
                                                rakastan sinua
kaikuu nyt
                 tyhjässä 
                                tyhjässä
                                              huoneessa.

Onni älä jätä

Pieni toive
lumisateena ilmassa.
Ilo ja onni
älä jätä.
Älä hylkää.
Vaikka lumihiutaleet sulavat aamuisin,
älä sinä sula.
Älä sinä haihdu.
Kestä vielä tämä päivä.

Aurinkosyleily

Päiväkirjasta 11.2.2015

Sinä istut valtameren toisella laidalla,

välissä vain suolasiroitin ja pippuria.

Joku on laittanut seinälle kesäkurpitsan

ja silmiisi meren kuohuja.

Hymysi on purjelaivan mittainen.

Olet inhimillisin olento tässä ravintolassa

vaikka et puhukaan italiaa.

Sinä ja minä olemme aurinkosyleilyssä

ja askeleemme jokirannassa kaikuvat unohdetuista purjeista.

Sinä suutelet minua

ja samalla jokainen kuohu lyö sieluani vasten.

Sinä olet siinä ja välissämme

on enää kaulahuivisi ja paitasi napit.