Uusivuosi

Sinä vihasit
niitä silmissä viliseviä vuosia.
Tyhjiä lupauksia,
jotka ammuttiin raketeilla taivaalle
kaikkien ihasteltaviksi.
Niin kauniita ja kalliita, 
niin hauraita, niin rikkinäisiä.

Sinä vihasit
sitä ylitsesi levittäytyvää yksinäisyyttä,
suunnitelmia joita et saanut täytettyä.
Suunnitelmia, jotka näyttivät kaukaa niin suurilta.
Kaikkea sitä mitä
et koskaan ehtinyt tehdä
tai nähdä kokonaan.

Vuodet kasvoivat suuriksi tammiksi
lupaukset hajosivat lasinsirpaleiksi.
Sinä katosit
jonnekin kullattujen tammenlehtien sekaan,
taivaalle kultaisten rakettien mukana.
Sadoit tähtisateena ylleni
ja kilistit Elyseetä kanssani.

Hyvää uutta vuotta 2015 ♥

Hän

Hän seisoo siinä
minne valo ei yletä.
Hän seisoo muiden varjossa
käsissään vain silkkinauhoja.

Hän puhuu ääneti,
raamatun vierailla kielillä.
Ja hänen silmiinsä syvänsinisiin
on upotettu kaikkien eksyneiden salaisuudet.

Hän on vieras mutta tuttu,
hän on kaunis ja ryppyinen höyhen
untuvaisten joukossa.
Hän on se joka ei koskaan tule takaisin.

Hänen olemassaolostaan ei tiedä kukaan,
ei edes ne, ketkä hänet ovat nähneet.
Hän seisoo iäti siinä,
minne valo ei yletä.

Edenpuiden paratiisi

Tämä päivä,
tämä päivä on omistettu niille
ketkä öisin kuiskivat paratiisissa.
Kalenterissa rukseja
jokaisen uuden kuun kohdalla.

Paratiisissa sinä,
minä ja meidän toiveemme.
Mutta edenpuiden valtakunta
on ainoastaan puhkikulunut heijastus
äitisi vanhalta c-kasetilta.

Pelissä on rakkaus

Hän ei pelaa rahasta
hän pelaa rakkaudesta.
Korteissa sydämenmuotoiset kasvot
patakuningaskuningas seuraa ristikuningatartaan.

Hän jakaa kortit,
toivoen löytävänsä vastauksen.
Mutta kasvottomat kortit,
johtavat vain onnenumeroiden tanssiin.

Prinssi ässien selässä,
korttipakka käsissään.
Ei rahaa, ei rakkautta.
Pelimerkkien viidakossa ei löydy tilaa.
Sydän on poissa pelistä.

Muisto haihtuu.
Sydämenmuotoiset kasvot seuraavat pelipöydän jakajaa.
Hän on poliisi, pistin.
Kuka nostaa, kuka passaa, kuka voittaa
Kun pelissä on rakkaus ja avain onneen?

Säröjä lasissa

Kestävää ei todellakaan,

muuttuvaa ja satuttaa.

Korjaa, rikkoo, pudottaa

yhä uudestaan.

Luottamus,

teräviä lasinsiruja lattialla.

Vain ajatus, harhainen luulo,

ehkä odotuskin.

Liian kauan kupissa seissyt teepussi,

väljähtynyt vesi,

tämä hetki.

Ei ole enää meitä niin kuin oli eilen.

Omakuva

Päiväkirjasta 26.11.2014

Keltainen talo auringossa,
ajan lukitsemat ovet
vuosien tyhjentämät huoneet.
Iltapäivän valossa,
valkoisten syreenien varjossa.
Sisältä, ulkoa, pala palalta
murtuu katkeraan tuuleen.

Huoneet täyttyvät ilman tomusta,
säröisistä ikkunoista ei paista kodin onni.
Murheista, huolista, suruista leivotut leivät
täyttävät leivinuunin.
Kaikki vuosien todistamat elämät
katoavat piha-aittojen sammaleisiin kattoihin.

Portaita eivät nouse enää
aamuvarhaiset askeleet.
Harmailla puulattioilla ei kuulu kuiskauksia
yön hiljaisina tunteina.
Pönttöuuneissa vaikertavat murheet
levysoittimella pyörii aina Elaine Page.

Pihan omenapuut kuiviksi varttuneet,
peltojen kullat muualle muuttaneet.
Syreenitkin syksyyn kadonneet.
Ei nouse, ei laske kuu, tähdet ylitse katonharjan.

Ei kuiski elämää
hiekkateiden varteen unohtunut aurinko.

Minäkuvia

Päiväkirjasta 19.3.2012

Nainen on sisältä magneetti,
hän on sisältä harha.
Kerää itseensä harhaluuloja,
ongelmia ja rumia sanoja.
Nainen on sisältä musta,
kaunis,
pehmeä ja kova,
rikki.


Äiti naura.
Naura niin kauan,
niin kauan kun itken,
makeanveden helmiä.
Teen niistä koruja käsiisi,
korvanlehdille.
Koristelen pukusi,
ja ihanan naurusi!
Äiti naura,
naura itkuni pois.


Tyttö on harha,
hän on herkkä,
hän on varjo,
hän on huokaus,
hatara uni ja toivo.
Tyttö on kylmä,
kuohut lasissa ja myöhäisuutiset televisiossa.
Hän on olut ja maailma
seinien takana.