Vanhoja vol tuhat ja sata

Päiväkirjasta 24.4.2011

Olet elokuva,
jota katson läpi elämän.
Uudestaan
ja uudestaan,
päivästä toiseen.
Eikä se lopu koskaan.

Miksi sanotaan,
että kaikki kaunis katoaa,
ajan myötä lakkaa
olemasta.
Mikset tajua,
että aito rakkaus on ikuista,
parhaat asiat ilmaisia?
Katso ulos,
siellä odottaa maailma.
Käsissään kukkia, mahdollisuuksia ja toivoa.

---

Unelmia,
pilviä taivaalla.
Kaukana täältä,
se elämä
joka ei saanut mahdollisuutta.
Sekin osa suurempaa suunnitelmaa,
jota yrität tavoittaa.
Noilla taistelusta uupuneilla käsillä.
Niitä unelmia,
tai minua et koskaan tule enää saavuttamaan.

---

Ensin suljin korvani.
Sitten sydämeni, tunteeni,
ajatukseni, maailmani.
Lopuksi oven taakse itseni.
Sen myötä kaiken sinulta
vein, riistin, otin.
En päästänyt enää muurien sisään,
pinnan alle,
kynnysmaton toiselle puolelle.
Etkä sanonut sanaakaan.
Kaikki iski salaman lailla
vain koska viimein rakastin.

Missä olen

Sydämen muotoisia hiekkarantoja
täynnä eksyneiden itkemiä kyyneleitä.
Siellä, täällä, tuollakin
jokapuolella.
Niitä rantoja,
peittävät pimeät, pronssireunaiset pilvet,
hämärtyneet katseet,
mustat pitsiverhot.
Ne ovat piilossa ja turvassa katseilta,
odottavat yksinäistä löytäjää.

Kahdesta maailmasta

Hän kuiski minulle sanoja
joita en vieläkään ymmärrä
tai näe suljettujen luomieni lävitse.

"Tellment loin de ce monde"
siellä se on, maailma
mutta olen poissa, paossa vastuuta ja aaltoja

Minä en ollut rinnallasi mitään
minä olin se, joka ei ollut edes sitäkään vähää.
Ilmakupla vedessä ja silloinkin väärässä paikassa.

Hän puristi minut käsiinsä -
jäin kämmenselkiin lasisuomuina.
Ennen meillä oli kaikki ja enemmän

Pilvetkin kumarsivat meille.

"Jai perdu mes repères"
enkä voi lentää takaisin.
Eväni eivät kanna.

Hän puhui kielillä
katsoi jokaisen pilvenhattaran taa
palavat siivet selässään.

Eksyneet silmät ja väsynyt pää
määränpäänä elämä
joka kuohusi ja laskeutui polviesi lävitse suurempiin jokiin.

"Emmène-moi aussi loin que possible"
Vien sinut meren alle ja takasin,
kunhan tulet takaisin

Meri muovasi minut

Sillä meri suolaisine pisaroineen
ja nuo vahvojen jokien koristamat käsivarret
ovat minut tähän kallioon muovanneet
painaneet, asettaneet.
Sydämesi syke kaikuu.
Sanojesi paino
vaipuu, haihtuu, painuu
vatsani pohjalle.
Loputtomina aaltoina,
loputtomina rummun iskuina.
Valuvat ylitseni syksyisenä sateena
koskevat ihoani kasteena.
Eikä edes sade voi pyyhkiä käsiäsi minusta pois.

Kun sinä lähdet

Laitathan valot päälle
kun lähdet.
Käännät tyynyt, tähdet
ja kun lähdet
puhallat kynttilätkin sammuksiin.
Unelmiin jätät jäljen.
Ja niissä virttyneissä unelmissa
sammuksiin puhallettujen unelmien katkeransuloinen tuoksu
tarttuu takkisi liepeisiin
ja vain tihkusade
voi minut pyyhkiä pois.

Hetki

Yössä hopeisena

sinä hengität sadetta hehkuen.

Elämä ei liiku

ripsesikään ei värähdä

         hyttynenkään ei inahda.

Merilokin siiven isku

jatkuu 

       jatkuu 

               jatkuu.

Sisälläni käynnissä teerien taisto

kuohuvat kosket ja liplattavat laineet ihollani

siinä missä sinä juuri olit.

Laiturinnokan huulilla

ja maailma on käsivarsiesi mittainen.

Lähti jo eilen

Romahtaa,
yhä uudestaan.
Kaatuen päälle
tukehduttaa.
Mennyt jo,
lähti eilen,
jätti meidät.
Sydän roikkuu kaulassa
irroitetussa otteessa.
Luovuttanut
lähti jo eilen.