Uusivuosi

Sinä vihasit
niitä silmissä viliseviä vuosia.
Tyhjiä lupauksia,
jotka ammuttiin raketeilla taivaalle
kaikkien ihasteltaviksi.
Niin kauniita ja kalliita, 
niin hauraita, niin rikkinäisiä.

Sinä vihasit
sitä ylitsesi levittäytyvää yksinäisyyttä,
suunnitelmia joita et saanut täytettyä.
Suunnitelmia, jotka näyttivät kaukaa niin suurilta.
Kaikkea sitä mitä
et koskaan ehtinyt tehdä
tai nähdä kokonaan.

Vuodet kasvoivat suuriksi tammiksi
lupaukset hajosivat lasinsirpaleiksi.
Sinä katosit
jonnekin kullattujen tammenlehtien sekaan,
taivaalle kultaisten rakettien mukana.
Sadoit tähtisateena ylleni
ja kilistit Elyseetä kanssani.

Hyvää uutta vuotta 2015 ♥

Hän

Hän seisoo siinä
minne valo ei yletä.
Hän seisoo muiden varjossa
käsissään vain silkkinauhoja.

Hän puhuu ääneti,
raamatun vierailla kielillä.
Ja hänen silmiinsä syvänsinisiin
on upotettu kaikkien eksyneiden salaisuudet.

Hän on vieras mutta tuttu,
hän on kaunis ja ryppyinen höyhen
untuvaisten joukossa.
Hän on se joka ei koskaan tule takaisin.

Hänen olemassaolostaan ei tiedä kukaan,
ei edes ne, ketkä hänet ovat nähneet.
Hän seisoo iäti siinä,
minne valo ei yletä.

Edenpuiden paratiisi

Tämä päivä,
tämä päivä on omistettu niille
ketkä öisin kuiskivat paratiisissa.
Kalenterissa rukseja
jokaisen uuden kuun kohdalla.

Paratiisissa sinä,
minä ja meidän toiveemme.
Mutta edenpuiden valtakunta
on ainoastaan puhkikulunut heijastus
äitisi vanhalta c-kasetilta.

Pelissä on rakkaus

Hän ei pelaa rahasta
hän pelaa rakkaudesta.
Korteissa sydämenmuotoiset kasvot
patakuningaskuningas seuraa ristikuningatartaan.

Hän jakaa kortit,
toivoen löytävänsä vastauksen.
Mutta kasvottomat kortit,
johtavat vain onnenumeroiden tanssiin.

Prinssi ässien selässä,
korttipakka käsissään.
Ei rahaa, ei rakkautta.
Pelimerkkien viidakossa ei löydy tilaa.
Sydän on poissa pelistä.

Muisto haihtuu.
Sydämenmuotoiset kasvot seuraavat pelipöydän jakajaa.
Hän on poliisi, pistin.
Kuka nostaa, kuka passaa, kuka voittaa
Kun pelissä on rakkaus ja avain onneen?

Säröjä lasissa

Kestävää ei todellakaan,

muuttuvaa ja satuttaa.

Korjaa, rikkoo, pudottaa

yhä uudestaan.

Luottamus,

teräviä lasinsiruja lattialla.

Vain ajatus, harhainen luulo,

ehkä odotuskin.

Liian kauan kupissa seissyt teepussi,

väljähtynyt vesi,

tämä hetki.

Ei ole enää meitä niin kuin oli eilen.

Omakuva

Päiväkirjasta 26.11.2014

Keltainen talo auringossa,
ajan lukitsemat ovet
vuosien tyhjentämät huoneet.
Iltapäivän valossa,
valkoisten syreenien varjossa.
Sisältä, ulkoa, pala palalta
murtuu katkeraan tuuleen.

Huoneet täyttyvät ilman tomusta,
säröisistä ikkunoista ei paista kodin onni.
Murheista, huolista, suruista leivotut leivät
täyttävät leivinuunin.
Kaikki vuosien todistamat elämät
katoavat piha-aittojen sammaleisiin kattoihin.

Portaita eivät nouse enää
aamuvarhaiset askeleet.
Harmailla puulattioilla ei kuulu kuiskauksia
yön hiljaisina tunteina.
Pönttöuuneissa vaikertavat murheet
levysoittimella pyörii aina Elaine Page.

Pihan omenapuut kuiviksi varttuneet,
peltojen kullat muualle muuttaneet.
Syreenitkin syksyyn kadonneet.
Ei nouse, ei laske kuu, tähdet ylitse katonharjan.

Ei kuiski elämää
hiekkateiden varteen unohtunut aurinko.

Minäkuvia

Päiväkirjasta 19.3.2012

Nainen on sisältä magneetti,
hän on sisältä harha.
Kerää itseensä harhaluuloja,
ongelmia ja rumia sanoja.
Nainen on sisältä musta,
kaunis,
pehmeä ja kova,
rikki.


Äiti naura.
Naura niin kauan,
niin kauan kun itken,
makeanveden helmiä.
Teen niistä koruja käsiisi,
korvanlehdille.
Koristelen pukusi,
ja ihanan naurusi!
Äiti naura,
naura itkuni pois.


Tyttö on harha,
hän on herkkä,
hän on varjo,
hän on huokaus,
hatara uni ja toivo.
Tyttö on kylmä,
kuohut lasissa ja myöhäisuutiset televisiossa.
Hän on olut ja maailma
seinien takana.

Oranssinpunaista kynsilakkaa

Päiväkirjasta 21.2.2012

Oranssinpunaista kynsilakkaa.
Kynsiin sitä,
ja kipu lakkaa,
tai ainakin laimenee,
ja lievitty.
Elämä punartuu,
avartuu,
ja selkiytyy.



Laitan käteni peiliin,
ja pullotan kyyneleeni pulloon.
Katson minua,
siipieni lasta.
Leijailen lentoon.
Peilin vanki,
pieni surujen lapsi.
Pieni kivi Saharassa,
elon erämaassa,
loputtomassa.



Olet käytäntö
x=y.
Funktio ilman ratkaisua,
pilvi ilman varjoa.
x+y=z
Teoriaa,
utopiaa,
avaraa,
liian viileänä puhaltavaa tuulta.

Uneton solitude

Suurin osa runojeni inspiraatiosta tulee luonnosta ja musiikista. Joskus inspiroidun toisten kirjoittamista runoista, vieraista kielistä tai pelkistä kuvista. Yö ja varhainen aamu ovat minulle monellakin tapaa kirjoittamisen kannalta hedelmällisintä aikaa. Tämän runon inspiraatio on tullut hyvinkin monesta lähteestä.

Olen kehittynyt "runoilijana" mielestäni suhteellisen paljon muutaman vuoden hiljaiselon aikana. En enää niinkään kirjoita sitä, mitä mieleen tulee, vaan nyt pohdin enemmän sitä, mitä haluan sanoa: miten sen haluan sanoa kielikuvin, metaforin, metonymioin, symbolein, miten voin luoda uusia yhteyksiä sanojen välille ja saada mahdollisen lukijan ajattelemaan runoa tai tuotosta muutenkin, kuin vain pintapuolisena raapaisuna sanahelinään. Osaatko sanoa, mitä tässä runossa haen takaa tai mistä olen inspiroitunut?

Yksin,

ulvon romminmakuista kuuta
taustalla solitude.

Harmaiden susien joukossa lampaita,

jotka hyppivät ylitse kerrostalon korkuisten aitojen.
Yksi lammas, toinen hammas, kolmas tanssii.

Kädessäni kristallilasi ja -kannu,
avain untuvaisille saarille on jossain kannun pohjalla.

Sylini täynnä yksinäisyyden kuisketta,
lakanat henkivät yöhön kylmää kosteutta.

Marchand de sable.
Hän ei enää tule tänne.

Älä siis sinäkään enää ujuttaudu uniini,

korviini ja mieleeni.

Olen yksin,

ja tämän irvokkaan näytelmän ohjelmistossa 
rumbaa kultainen kuu.

Salaisuuksia

Päiväkirjasta 2.2.2014

Tuulikellot kuiskivat, 
kuiskivat vaimeina sanoja
ulvovat tuuleen salaisuuksia.
Minä tahtoisin tietää
nähdä, kokea ja tuntea
mitä on noiden tuikkivien tähtien takana.

Tampere ja vapaus

Maaliskuu 2012, muokattu 14.12.2014

Kaupungin valot sinistä taivasta vasten,

valot ikkunoista,

timantteja kevätillassa.

Naurattaa,

mut pelkään pilata tunnelmaa,

ihan kuin taika raukeaa,

jos silmät avaa

liian aikaisin.

Haluan vain ihastella tätä maisemaa

jäädä, unohtua tähän.

---

Kohta tyttö tulee vapaaksi,

muttuu enkeliksi,

pieneksi toiveeksi.

Voit puhaltaa sen taivaaseen tomuna,

vastatuuleen vasten kasvoja.

Olet vapaa,

vapaa tulemaan uudestaan vilunväreideni alle.

Pelkoa ja harhaa, syksyjä ja pakenemista

Päiväkirjasta 9.4.2012

Yllä tietomme,
seisoo pelkomme.
Kauneutta ja harhaa,
se mikä täällä enää on varmaa
yllä kaiken tiedon,
tietämättömän ja tiedetyn,
on se,
ettei mikään ole enää täällä.
Kaipaat roskaa,
kaipaat lisää tietoa.
Mutta loppu ei aukea
ei taiat raukea
Tällä tavalla.

Syksyni,
oli hyppy tuntemattomaan.
Jonnekin,
sinne sateenkaaren taa.
Jossa ei ennen oltu käyty,
ja jonne kukaan ei halunnut enää palata.
Syksyni oli kyyneleitä,
ja mustaa samettia.
Katseilta piilossa ja 
sateenkaaren takana.


Vain rakkautta,
jää jaljelle
kun jätätte tämän kaupungin.
Kaikki se rumuus,
mitä pakenin,
on poissa.
Jäljelle jää vain kultaa,
pieniä muruja,
jokapuolella.

Loppuja

Loppuja, niin monenlaisia, niin erilaisia. Kaikki loppuja.
Päiväkirjasta 19.3.2012

Meidän loppumme,
on kirjoitettu mustalla musteella,
vanhalle pergamentille,
perustettu väärälle argumentille.
Meidän loppumme,
on viikonloppu,
viimeinen sunnuntai kalenterissa,
josta päivämäärät katsovat punaista kuuta.
Sitä,
joka hehkuu katonrajassa.

Saako loppusi helistä, hymistä?
Sydänsuruja ehkäistä?
Onnesta henkäistä?
Uusilla puolilla häikäistä?
Ukkosta jylistä?
Petturit häpäistä?


Melkein valkoinen tahto,
on vaalea vale,
valon tanssi sateenkaaressa.
Kyyneleet merenneidon poskilla.
Ikuinen perjantai,
jonka jälkeen maanantai,
tahtoo lapsensa takaisin.


Ikuinen loppu,
on aikuinen,
pysyvä ja jäävä,
kestävä,
ehdoton.
Ikuinen loppu kuistilla,
rappurallin alla,
syksyn lehtien kanssa.
Ikuinen loppu,
ei lopu koskaan,
eikä hellitä.

Afrodite

Ota minut syliisi meriseen,
keinuta minua aaltojen lailla
rakkaudesi kuohuista
tee poskilleni syvää vaahtoa.
Afrodite, minä kuulen.
Kuulen kaikki ne kuiskaukset
joita meri, kuu ja tähdet kuiskivat
niinä öinä kun valo on vain tähdet
ja kilometri majakan valosta.

Lapsia, enkeleitä, taistelua ja unelmia

Jotain vanhaa, jotain uutta. Jotain muokattua, jotain todella henkilökohtaista.

Lapsi kaupungin
Kotkan poikii,
pesässään.
Nostaa päätä,
äännähtää.
Kotkan poikii,
lapsia kaupungin,
meren ja kallioiden,
asfaltin.
Villi ja vapaa
lapsi kaupungin,
vaik muuta oletin.

Lumienkeli
Oma kuvani
vanhasta peilistä
kultakehyksin
kirjanmerkein.
Vähän kulunut,
vähän kallellaan.
Järven jäällä
talviyönä
kuutamon valossa,
autiotalossa,
vangitsinhan lumienkelin.

Taistelua
Älä anna niiden sanoa,
"parempi katsoa kun katua".
Luota, tanssi,
mee ja tee.
Propagandaista pupukuosia,
yöhousut jalassa.
Pörrötohvelit.
Oot vieläkin niin pieni,
pieni tanssiva taistelija,
joka hävisi taistelun rakkaudesta.

Unelmoijat
Jokainen meistä,
on kiinni unelmissaan,
hämähäkinseitein
ja teurastamokoukuilla.
Roikutaan vailla suuntaa.
Unelmat siintää silmissä,
Pää pilvissä.
Roikutaan, roikutaan.
Hapuillaan jotain parempaa.

Tarina alkaa jostain ja päättyy jonnekin

Ihastus
Mies vastaan kuiske,
vahva hiljaisuuden hehku.
Mies vastaan supina,
vahvan hiljaisuuden sääntö.
Lahja korville,
kuiske kylkiluiden välissä.
Kevättuulen ensikosketus,
pokerinaamasi taakse.
Aurinkolasit riisutaan,
ja totuus paljastetaan.

Elämä
Erikoista hunajaa,
ihastusta.
Kone,
joka jyskyttää eteenpäin.
Jyskyttää vuodesta toiseen,
ja valuttaa sormilles hunajaa.
Miksi puet yllesi hymyn,
hunajan valuessa,
saat paljastaa kaiken.


Areenan pelle
Odotat kauan saarella,
alasti areenalla.
Odotat olevasi rikkaampi,
parempi, kauniimpi.
Totuudessa olet alasti,
se pelle areenalla,
naurunremakan ansassa.
Et tunnista pilkkaa
edes sudenmarjoista.


Yksinäiset
Yksinäiset ihmiset,
yksin yksinään,
yksinäisyydessään.
Makaavat, luovuttavat,
loput kaikesta.
Katuoja mattona,
taivas kattona.
Ei rajoja,
ei rakkautta.
Yksinäisyys seurana.

Irvivalta

Sinä istut norsunluutornissasi

lakerinlehdet kruununa mansikkaisilla kutreillasi.

Istut siellä kieltäytyen kaikesta

sillä siksi sinulla on ryysyinen orjatappurainen kansasi.

Sinulla on valta okaisilla käsivarsillasi,

valta joka pistää, puristaa ja polttaa.

Kaikkien pitää kärsiä yhden puolesta

sanot ja nostat lakeriseppeleen

irvokkaana nauravan auringon hiuksille.

Norsunluutorinisi on pyhä,

se mikä pientä soittorasiaa soittaa ja 

sitä balettitanssijaa tanssittaa

on sanasi, ne viiltävänä kaikuvat sanasi.

Sinä olet vain pillipiipari

vailla tahtipuikkoa ja tabulatuuria.

Laitat riutuvan kansasi

tanssimaan kultaisen nokkahuilusi tahdissa.

Vuosia sitten

Päiväkirjasta 26.4.2012

Heittelee posliinikupin,
kuppien parven,
seinälle valkoiselle.
Huutaa perään,
toivoo enää,
vain toivon riekaleita.


Nyt meillä olisi kaikki
jos enää olisi toivoa
Se ei tule toivoen
vaan eläen elämää
Vain poispääsyä oravanpyörästä
jonka hän lukitsi
oikeilla valheilla.
mustilla lampailla.
Väärillä toiveilla.

Päiväkirjasta 29.4.2012

Unohdettu maanantai,
seuraa yksinäistä sunnuntaita.
Jonossa,
kaikki päiväni,
eletyt haaveeni.
Kyllä rakas.
Nostaan katseeni,
uskon valheeni,
sinun käsiisi.

Katkera rakkaus

Päiväkirjasta 19.4.2012

Kävele luokseni,
askel kerrallaan.
Ole varjoni,
ennen ensimmäistä suudelmaa.
Ole kanssani,
vaikka lähdit jo aiemmin.
Ole lähelläni,
sillä se olin minä,
joka sinua salaa rakastin.

Arvostelin, sanoin, kirjoitin

Päiväkirjasta 9.4.2012

Älä satuta
vaikkei rakkautta
tunneta tällä puolella
maailmaa.
Toinen poski,
toinen kylki,
painajainen ja hien haju,
joka tarttuu vaatteisiin.
Huudat.
Ääni kaikuu kylkiluissa.
Hikinen tyyny tukehduttaa.

---

Päät putoilevat,
yksi kerrallaan.
Kun syylliset paistetaan,
kastetaan
sinisiin syvyyksiin.
Turha räpiköidä vastaan,
koska niskojesi yllä,
ei ole ainoastaan taakka,
vaan joukko avaimia,
kadonneiden päiväkirjojen.

---

Yksinäiset ihmiset,
ja the Beatles.
Sun radiossa,
koppakuoriaisia kaakaossa.
Juhlat vuoristossa,
huulet lavasteissa kii.
Sinä, minä, hän.
Me, te, he.
Syyllisiä kaikki.

Kasvikipuja

Päiväkirjasta 17.2.2014

Kuin orvokit,
jotka avautuvat aamulla sokeille silmille,
puiden huuto kuuluu kuulemattomille korville.
Tunteet lentävät kasvottomien kivien kasvoille.
Toisella puolella piha-aitoja ihmisten kukkameri,
hekin istuttavat kevätsipuleita omiin puutarhoihinsa. 

Ketä yrität huijata,
pihapensaan aikainen pihlajanmarja?
Tämä on tätä ja kasvaminen sattuu
lopulta sinäkin vain vuodatat mehusi kattiloihin.
Kuinka voisit tunteitasi piilottaa,
kirpeän punasi taakse?

Miten voisit piiloutua,
kirsikkapuun oksa?
Kipusi ja oikkusi eivät katoa,
ne puhkeavat kukkaan joka kevät.
Ne menevät piiloon,
palaavat uudestaan vuosi vuodelta 
loistokkaammin hohtaen.

Hänestä minä en muista enää mitään

Katso
Lupasit.

Sitten rikoit ja anelit.

Pyysit anteeksi

Väärällä kielellä

Väärällä mielellä.

Pitelen käsissäni lupaustesi rippeitä,

lasin palasia teräviä,

viiltäviä ja kylmiä.

Katso mitä sä teit.

Katso, mitä mä tein.

Vain miesMies kuin katu,
kuoppainen ja hankala.
Seisoo suorassa,
päästään mutkalla.
Polttaa savukkeen,
puhaltaa savukiekurat kadun korkeimmasta savupiipusta,
ja hyräilee satua,
hampaidensa lomasta.

Sinua ja minua ei kohta enää erota

Kehtolaulu
Pimeys,
sulkee syliinsä samettiseen,
taitteisiin piilottaa sen,
mikä nähtivissä minusta vielä on.
Kätkee minut,
kätkee sinut.
Piilottaa kaiken.
Vain yksinäinen kynttilä
huuruisella ikkunalla.

Maalari
Maalaat huulesi punaisiksi,

samalla sävyllä,

jota rakkautesi on.

Maalaat silmäsi mustiksi,

samalla sävyllä,

jota surusi on.

Maalaan maailmasi valkoiseksi,

sillä samalla sävyllä

jota toivoni on.

Sinä
Olet hehkulamppu,

punaisena hohtava.

Olet hämähäkinseitti,

huoneen nurkkaan unohtunut.

Olet syreenipensas,

seinustalle kuivunut.

Olet pitsiverhot,

ikkunaan pölyttyneet.

Olet tapetti,

saumoistaan kurtistunut.

Olet jouluvalosarja,

pensaaseen juuttunut.

Olet höyry,

joka haihtuu märästä asfaltista.

Olet ilmassa,

olet jokapuolella.

Minä ja sinä

Miltäköhän tuntuisi palata,
sinne mistä lähdin.
Tulla takaisin,
ottaa mukaan merituulta,
pulloon merivettä.
Toiseen käteen kallio,
toiseen sinä.

Miltäköhän tuntuisi suudella,
noita huulia,
mitä koskaan en saanut suudella.
Niitä pehmeitä,
ja salaisia.

Miltäköhän tuntuisi puhua kanssasi,
suunsa puhtaaksi kaikesta,
mistä hiljaisuudessa vaikenen,
julkisesti kiertelen.

Miltäköhän tuntuisi nousta kanssasi,
tuulen mukana ilmapallona,
jonnekin sinne,
missä aurinko polttaa
ja tähdet tanssivat.
tanssivat aina vain.

Miltäköhän tuntuisi piiloutua,
sinne minne sinä et näe,
et näe.
Jonnekin sinne,
mistä ei ole paluuta,
josta vilkutetaan ohikulkijoille,
aina jouluna,

Miltäköhän tuntuisi olla osa elämääsi,
joka vaan pyörii,
pyörii päivissä, vuosissa.
Pyörii ilman suuntaa,
lepattaa kevättuulessa, oljenkorsissa.

Miltäköhän tuntuu olla sinä?

Katkera koomikko

Päiväkirjasta 22.4.2012

Vain kipu seurana,
öisin turvana ja suojana.
Se sattuu,
mutta kestän sen.
Ei että olisin heikko,
mutta vain nainen.


Ensin muutit tapasi,
jolla mua suutelit.
Se oli alkua,
alku lopulle,
ikuisuuden jatkeelle.
Lopulta lensit pois,
perhosen siivet selässäsi.


Elämäni rakkaus,
ja enemmän.
Kirjeitä,
ja pullopostia.
Suloisia sanoja,
enkelinsiipien suhinaa.
Kaislikko,
kesä ja piilo.
Elämäni rakkaus,
käsivarren mitan päässä kuvissa
jotka lensivät tuuleen.
Katosivat enkelten mukana,
kaislikkoon.
Kesä ja piilo.


Toiset meistä,
lähtevät aiemmin,
poistuvat täältä salaa.
Jättävät ovenkin raolleen,
ja tuovat lumikukkasia eteiseen.
Mutta pidäthän sinä kiinni minusta,
niin en anna sinun pudota,
karata ja jättää ovia auki.
Pidä kiinni,
kiinni tästä lupauksesta.

Suljettuja ovia, uusia alkuja ja onnea

31.3.2012 MUOKATTU 14.12.2014

Suljen vanhan luvun,
vanha ovi perässäni kii
painuu, tummuu.
Riisun yltäni surupuvun,
riekaleisen, pitsisen.
Katseen siirrän oveen valkoiseen
joka kuiskinut on koko yön.
Aina vain vaihtaen katseeni suuntaa.
Maailmanpyörä pyörii silmissäni.
Kuin tuo kiiltävä ovi edessäni
vain sumuinen harha ois.
Nyt on rohkeus,
on tahto ja voima
katseessa uusi värivalikoima.
Painan kahvan alas
ja lähetän terveiset pullopostilla taivaaseen.

---

Antaa sataa,
sitä onnea.
Sitä uutta,
vahvaa,
kestävämpää.
Joka ei horju tuulessa,
murene roudasta.

---
Käsivarsillesi,
jäi suuri luku elämästäni.
Olit hyvää valveunta,
lyhyt nautinto,
toisaalta ikuinen yö.
Luulin enemmän,
mutta hetki kestikin vähemmän:
se oli ahdistus,
lopussa hapan
ja niin karvas maku suussa.
Se oli myös tuoksu
sateen jälkeen.
Märkä asfaltti,
hellepäivänä.
Olit ensimmäinen kuvitelma,
yksi miljoonasta

Blogin esittely

Blogia kirjoittaa siis 19-vuotias Kotimaisen kirjallisuuden, ensimmäisen vuoden opiskelija.
Kirjoitan myös toista blogia, johon kerron tarkemmin kuulumisia ja mielessäni olevia asioita.
Tämä blogi sen sijaan on pyhitetty vain ja ainoastaan runoille ja muille luovuuden purkauksille, sillä koen näiden kahden erillään pitämisen hyvinkin mielekkääksi.

Olen kirjoittanut runoja enemmän tai vähemmän vuodesta 2011. Ensimmäiset runoni julkaisin tässä blogissa, joka nyt on jo lopettanut toimintansa, mutta on yhä näkyvillä.
Päivitän tähän blogiin siis vanhoja runoja uuteen (parempaan) uskoon, mutta luon myös uusia. Lisäksi uskoisin blogiin päätyvän myös lyhytproosaa - mitä nyt ikinä saan aikaiseksi.

Runoa kirjoitellaan siis löysällä kädellä, aina kun siltä tuntuu ja tekstiä saadaan aikaiseksi! En ota paineita julkaisuvauhdista, toisinaan runoja vaan pulpahtelee enemmän.

Tulevaisuudessa haluaisin opinnoistani päätyä joko lehtorin, lyriikan tutkimuksen, (kustannus)toimittajan tai kirjailijan hommiin. Tällä hetkellä kuitenkin vietän rentoa opikselijaelämää!

Tervetuloa mukaan, luodaan yhdessä maailmasta pikkaisen kauniimpi paikka!