Vuodelta 2011

Kiertokulkua
Putoaa
putoan,
mutta jos putoan,
olet syy.
Sinä, pelkkä kuori rannalla,
ontto sisältä, 
meren aaltojen kastelema ulkoa.
Ei aikaa,
olla sun 'kuka vaan'.
Unelmat ei kohtaa,
kiertäen harmaata liikenneympyrää,
väärään suuntaan taivoittamatta toisiaan.


Hiljaiset vangitut
Villit ja vapaat,
vangittuina ruosteisiin häkkeihin,
poikaset, unelmat.
Kipua,
katsoa toisten kuihtumista.
Ei tilaa hengittää,
kitkerää, paksua varastoilmaa.
Ei tilaa lepattaa,
levittää siipiään.

Haluaisin päästää teidät pois,
katsoa lentoanne kaukana
onnellisena.
Mutta minuakin kahlitsevat nämä samat kahleet,
samat murheet,
sama syntien paino nilkoissa.
Puhalla sielusi ulos kaltereiden koloista.

Pelkoa.

Pelkäät viikatemiestä,

sitä joka seisoo peileissä olkasi takana.

Pelkäät vaihtoehtojen loppumista.

Umpikujaa. muutosta.

sitä niin kitkerää, lopullista.

sitruunan tuoksuista.

Päättää kirjojen luvut, päättää keskustelut.

Kokonaisen elämän.

Ei takeita, ei lupauksia.

Loputtomasta tanssiaisista kuun valossa.

Liian aikaisin kypsynyt pihapuun omena

Päiväkirjasta 19.5.2011

Kello ei kumahda,
eikä ole aikasi.
Haluat olla vanhempi, varttuneempi, 
kauniimpi.
Valmiimpi.
Et ole valmis ottamaan lainoja,
vaihtamaan osoitetta,
etkä halua valmistua,
tanssia yötä myöten tähtien valossa.

Olet lapsi,
piilossa aikuisen ajatuksissa.
Liian aikasin kypsynyt pihapuun omena
tuntee nyt syvää pelkoa.

Pienet tytöt kysyvät

Pienet tytöt kysyvät
miten usein katsomme lumihiutaleinä lentävinä varjoja.
Miten usein pelkäämme pimeää.
Onhan ovi lukittu?
Onhan möröt häädetty?
Kenellä olisi sydäntä kertoa
pienille pellavapäisille timanteille
että oikeat möröt elävät olkamme takana,
päämme sisällä
eivätkä ne pelkää kohdata aurinkoa.

Ekokritiikkikokeilua

Toisinaan pihoilla seisoo yksinäinen pihlaja
jonka oksat ovat marjojen painosta taipuneet
kiittämään hiljaisena kuiskivaa maata.
Hiljaa se vaikertaa kipuaan
kinostuvan lumen alla
huomaamatta,
miten auringon ensimmäiset säteet hyväilevät sen kasvoja.

Toisinaan pihoilla seisoo yksinäinen pihlaja,
jonka vaikerrus kaikuu pimeässä yössä
pakkastanssia rytmittäen.
Mutta ei se vaikerra suruja,
ei se vaikerra luonnonlakien julmuutta.
Se vaikertaa ihmistä
ja kaikkien askeleiden painoa.

Le temps passe vite

Kukapa ei rakastaisi makeaa, vaaleanpunaista savua,
joka täyttää jokaisen aistin
kiiltävät silmät ja laukkaavan mielen,
jokaisen salatunkin katseen ja ajatuksen
Rakkaus.
Palapelin paloja hajallaan
ympäri lattiaa.
Ihmisiä, jotka kokeilevat onneaan
palojaan, muotojaan, toisiaan
suutelevat valaistujen siltojen keskellä,
jokirantojen lehmusten alla
satamasta lähtevien laivojen kansilla.

Toivovat olevansa oikealla sillalla,
oikean lehmuksen alla.
Oikean laivan kyydissä.
Lupaavat rakastaa jokaisen aallon kohdalla.

Le temps passe vite,
he kuiskivat ja pian ovat jo paloina muiden lattioilla
ennen kuin ohitse on mennyt yhtäkään laivaa.
Ja uusi aamu,
uusi pisara sateeseesi,
uusi kiehkura savuusi
ehdokas palapeliisi
on jo täällä.

Minne naurut katosivat

Päiväkirjasta 17.11.2014


Hymyjen taakse,
piiloitetaan veitsiä, lasinsiruja, hiekkakakkuja.
Naurujen taakse,
ovat piiloutuneet monet piikit, kivet ja sirpaleet.
Unelmien taakse,
ei kukaan ole vielä mennyt.

Kuurupiloa oikeilla tunteilla.
Radiossa soi hyvästit ja Andrea Bocellia
eikä kukaan tunnista
minne unelmat, hymyt ja naurut katosivat.

Kuka sinut muka haluaisi?

Päiväkirjasta 9.1.2015

Kuka sinut muka haluaisi,
takkuiset hiukset ja sotkuiset lankakerät.
Itkuiset, punaiset silmät.
Länkisääret ja mustuneet kylkiluut.
Roskapussit, silmäpussit, sipsipussit,
avaamattomat muuttokassit.
Reikäset, tuulen riepomat tuuliviirit ja salatut unelmat.

Kuka sinut muka haluaisi.
Unelmistaan roikkujan,
käytetyn kypärän
märän nenäliinan.
Varjon, joka ottaa käsiinsä kaduilta lasinsirpaleita
ja nuhjuisia tupakantuppeja.
Joka tarttuu kevään ensimmäisiin kukkiin
näkemättä tulevia hallaöitä.

Kuka sinut haluaisi?
Ethän sinä edes huuda vesisateeseen
tai vihellä tuuleen.
Ethän sinä edes tanssi lätäköissä
tai usko kohtaloon...rakkauteen.
Ethän sinä edes osaa pilkkusääntöjä
tai todennäköisyysmatematiikkaa.
Ethän sinä edes pidä helmistä
tai pinttyneistä kahvikupeista.

Kuka osaisi nähdä kaikkien hallaöiden taa?
Kuka osaisi ja jaksaisi nostella sinua
kun tuuli sulkee sillat takanasi.
Kuka sinut haluaisi...
pyyhkisi kyyneleet märällä nenäliinalla,
harjaisi takkuiset hiukset
ja laittaisi kypärän päähäsi?

Puhdistus

Päiväkirjasta 6.1.2015

Ei aikaa,
ei sekunteja.
Pelkkä puhtaus siinä,
missä ennen oli hetki.
Kun pyyhitään pois
jokainen kirjain yksi kerrallaan.
Pyyhitään pois ihminen,
muistot, viimeisetkin henkäykset.
Jää jäljelle tyhjänä kuultava paperi,
niin valkoinen.
Virheet piilotetaan niteisiin,
sidotaan kansien väliin pehmeisiin.
Kun pyyhitään pois elämä.

Kahlittuna vapauteen

Päiväkirjasta 19.3.2011


Hän nukkuu kädet ristissä pienen päänsä alla,
tuhisee hiljaa ja puhaltaa ulos maailman jokaisen ihmeen.
Katson, enkä käsitä
saa päätäni asian ympärille, ymmärrä.
Että jokin voi olla noin vapaa,
kahlittuna vapauteen.

Kääntää kylkä levollisena,
vaikka tuhat jääkarhua huutaisi kirosanojaan maailmalle.
Kääriytyneenä pieneksi siileksi,
ettei maailma vahingoita edes piikkejä.
Rauhallisena rauhassa, hyviä unia.
Nukkuu hän hyvin ensimmäisiin lintuihin ja
aamun punaan asti.

Unelmia ja kutomishommia

Minä katson,
minä kuulen.
Kävelen ja suutelen.
Minä piilotan kaikki murheet
noiden rikinkatkuisten hymyjen taakse.
Niiden,
mitkä nyt jo peittävät taakseen
sadat virttyneet villapaidat
parsitut villasukat
peukalottomat lapaset.
Minä tahtoisin olla se heijastus,
minkä vain salaisimmat toiveesi tuntevat.

Eilisen lapsia

Vielä eilen
Hänellä oli maailman levyinen hymy.
Pellavaisissa hiuksissaan hänellä oli kaikki
maailman ilot, onnet ja perhoset.
Nyt mustista takuista roikkuu myrkynvihreitä kyykäärmeitä.

Vielä eilen
hänellä oli hauraissa lasikäsissään 
sateenkaarena kotipihan keväänkukkia
nyt vain poltettuja tupakantumppeja,
ranteiden jokien ympärille tarttuneet
syvät elämänkuohujen viillot.

Vielä eilen
oli hänellä yllään punainen yöpaita
hiuksiaan kampaava niiskuneiti.
Nyt on verkkosukkahousuihin tarttunut
aikaisen aikuisuuden alakulo.

Vielä eilen
hän ihmetteli jokaista lintua ja oravaa
ja nauroi jokaiselle toukalle maassa.
Nyt sylkee hän kasvoilleni myrkkyä ja toukkia
rikkoo idylliä yksi kerrallaan.

Vielä eilen hän oli tietämätön
kaikista pedoista tiilimuurien ulkopuolella.
Vielä eilen hän oli ensimmäinen auringonsäde,
mutta aika juoksee iltaa kiinni 
gepardina pihanurmikossa.

Ensitapaaminen

Päiväkirjasta 10.1.2015

Siihen asti,
olit ollut vain varjo varsinaisen kuvan takana.
Oikeasti olitkin voima,
jolla kuva sai värinsä.
Pitelit kuvaa seinässä,
uututtaan kiiltävä naula.

Nyt olet kehys.
Hopeareunus harmaissa höyhenunelmissa,
jossa totuus on piilotettuna silmäniskuihin.
Huoneen keskellä kultaisen ohran valtameri
katson sinua toiselta laidalta.
Ruskeita silmiäsi,
etkä vielä huomaa.

Maailma pyörii,
tupakansavua ja humalaisia puheita.
Musiikkia liian lujalla.
Kohta olet jo tässä,
toisen yön jälkeen tiedän jo kaiken,
Mutta en vielä. En vielä.

Eri maata

Minä syytin sinua hiljaisuudesta,

puhelimessa, riidoissa, sohvalla.

Valitin suustasi,

joka viisautta uhkuen pysyi vaiti

vaikka puukkoni löivät rintaasi.
Kipu lävisti minutkin.

Minä syytin sinua ajattelemattomuudesta,

kadulla, kaupassa, kotona.

Tuskastelin toimiasi,

jotka vain heijastelivat kaikkea sitä

mitä en silloin uskaltanut nähdä.
Mitä sinä et nähnyt.

Minä syytin sinua tunnekylmyydestä,

jääkalikasta, jonka paikansin rintaasi.

Enkä nähnyt miten lämmin olit

vaikka olit seissyt oveni takana monta tuntia.

En nähnyt, ajatellut, tuntenut

vaikka totuus oli koko ajan edessäni.
En ymmärtänyt,
sillä emmehän me ole samaa maata.

Se oli tammikuu

Se oli tammikuu,
luminen ja kylmä.
Aivan kuten se villi ja nuori sydän,
joka ennen sykki jossain
syvällä tomuisten petivaatteiden alla.
Muistan vielä
miten vuodit päiväkirjoille sanapuroja
joita et kenellekään koskaan näyttänyt.
Ne pulppusivat, ne kuplivat.
Sanapuroista kasvoi meri,
kuohuava, vellova ja tumma.
Ja sitä merta oli katseesi täynnä.
Ja sitä kuohua oli kyyneleesi täynnä.
Nyt sanapurot ovat valuneet pöydälle.
Kaikkien näkyville.
Äiti sanoo,
ettei merten jää
sula enää keväällä.