puhelimessa, riidoissa, sohvalla.
Valitin suustasi,
joka viisautta uhkuen pysyi vaiti
vaikka puukkoni löivät rintaasi.
Kipu lävisti minutkin.
Kipu lävisti minutkin.
Minä syytin sinua ajattelemattomuudesta,
kadulla, kaupassa, kotona.
Tuskastelin toimiasi,
jotka vain heijastelivat kaikkea sitä
mitä en silloin uskaltanut nähdä.
Mitä sinä et nähnyt.
Mitä sinä et nähnyt.
Minä syytin sinua tunnekylmyydestä,
jääkalikasta, jonka paikansin rintaasi.
Enkä nähnyt miten lämmin olit
vaikka olit seissyt oveni takana monta tuntia.
En nähnyt, ajatellut, tuntenut
vaikka totuus oli koko ajan edessäni.
En ymmärtänyt,
sillä emmehän me ole samaa maata.
En ymmärtänyt,
sillä emmehän me ole samaa maata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti