Se oli tammikuu,
luminen ja kylmä.
Aivan kuten se villi ja nuori sydän,
joka ennen sykki jossain
syvällä tomuisten petivaatteiden alla.
Muistan vielä
miten vuodit päiväkirjoille sanapuroja
joita et kenellekään koskaan näyttänyt.
Ne pulppusivat, ne kuplivat.
Sanapuroista kasvoi meri,
kuohuava, vellova ja tumma.
Ja sitä merta oli katseesi täynnä.
Ja sitä kuohua oli kyyneleesi täynnä.
Nyt sanapurot ovat valuneet pöydälle.
Kaikkien näkyville.
Äiti sanoo,
ettei merten jää
sula enää keväällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti