Sinä päivänä

Sinä päivänä tuuli taivutti puut sateenkaariksi,
sinä päivänä tuuli imeytyi takin lävitse sydämeeni
värisytti ja lämmitti yhtä aikaa.
Sinä päivänä päätettiin toteuttaa jokaikinen maailman unelma,
valloittaa maailma ja meret.
Sinä päivänä sinä tulit.

Sinä päivänä kävelin jokirannassa maha täynnä perhosia,
vihreä kaulahuivi liehui tuulessa viittana,
ja kengät kopisivat vasten mukulakivikatua.
En vielä tuntenut sinua.
Tiesin odottaa sinua lehmuksen alla
Aurasillan kupeessa.
Sinä päivänä astuin sinisten silmiesi alle,
katselin punertavaa sänkeäsi sillan toiselta puolelta.
Ihailin heijastustasi kuivuneista kyyneleistäni. 
Enkä sinä päivänä vielä tiennyt,
miten puut taipuivat tuulessa sateenkaariksi,
ja sydämeni sinuksi.

Minä mietin

Mietin miltä kaikki näyttää puiden latvasta.
Jokirannan kuhina
käsikädessä kulkevat ihmiset
joutsenet kaulakkain aurajoessa.

Mietin miltä kaikki kuulostaa öisiltä katoilta.
Hiljaiset suudelmat,
toisiinsa puristuvat kädet,
poskilta valuvat kyyneleet.
Hiljaiset tunnit.

Miltä lumisade tuntuu kasvoilla,
yössä kiitävillä siivillä.

Etäisyys

Minulla oli kyyhkysiä silmissä
ja hämähäkinseittejä ripsissä.

Katsoin sinua, 
imin sinusta ylleni levittyvää ikävää
väritöntä häkää
joka tukehdutti ja esti minua ajattelemasta kirkkaita järviä.

Sanoit,
että pienin etäisyys kahden pisteen välillä
on usein se kestämättömin.

Vain matkalla on väliä

Päiväkirjasta 2.4.2015

Ja hän seisoi huoneensa nurkassa

kämmenet kasvoilla.

Hengitti tuskasta kipinöivää ilmaa.

hengitti tapetteja

hengitti muistoja
hengitti riekaleita

hengitti kuivuneita arpia

jotka putoilivat katosta

pölyhiukkasina.

Ja ne iskivät

iskivät sähköiskuina

tuhannen murtuneen sydämen voimalla.

Muistuttivat kuiskien

että vain matkalla liekkien lävitse on väliä.

Vanhoja vol tuhat ja sata

Päiväkirjasta 24.4.2011

Olet elokuva,
jota katson läpi elämän.
Uudestaan
ja uudestaan,
päivästä toiseen.
Eikä se lopu koskaan.

Miksi sanotaan,
että kaikki kaunis katoaa,
ajan myötä lakkaa
olemasta.
Mikset tajua,
että aito rakkaus on ikuista,
parhaat asiat ilmaisia?
Katso ulos,
siellä odottaa maailma.
Käsissään kukkia, mahdollisuuksia ja toivoa.

---

Unelmia,
pilviä taivaalla.
Kaukana täältä,
se elämä
joka ei saanut mahdollisuutta.
Sekin osa suurempaa suunnitelmaa,
jota yrität tavoittaa.
Noilla taistelusta uupuneilla käsillä.
Niitä unelmia,
tai minua et koskaan tule enää saavuttamaan.

---

Ensin suljin korvani.
Sitten sydämeni, tunteeni,
ajatukseni, maailmani.
Lopuksi oven taakse itseni.
Sen myötä kaiken sinulta
vein, riistin, otin.
En päästänyt enää muurien sisään,
pinnan alle,
kynnysmaton toiselle puolelle.
Etkä sanonut sanaakaan.
Kaikki iski salaman lailla
vain koska viimein rakastin.

Missä olen

Sydämen muotoisia hiekkarantoja
täynnä eksyneiden itkemiä kyyneleitä.
Siellä, täällä, tuollakin
jokapuolella.
Niitä rantoja,
peittävät pimeät, pronssireunaiset pilvet,
hämärtyneet katseet,
mustat pitsiverhot.
Ne ovat piilossa ja turvassa katseilta,
odottavat yksinäistä löytäjää.

Kahdesta maailmasta

Hän kuiski minulle sanoja
joita en vieläkään ymmärrä
tai näe suljettujen luomieni lävitse.

"Tellment loin de ce monde"
siellä se on, maailma
mutta olen poissa, paossa vastuuta ja aaltoja

Minä en ollut rinnallasi mitään
minä olin se, joka ei ollut edes sitäkään vähää.
Ilmakupla vedessä ja silloinkin väärässä paikassa.

Hän puristi minut käsiinsä -
jäin kämmenselkiin lasisuomuina.
Ennen meillä oli kaikki ja enemmän

Pilvetkin kumarsivat meille.

"Jai perdu mes repères"
enkä voi lentää takaisin.
Eväni eivät kanna.

Hän puhui kielillä
katsoi jokaisen pilvenhattaran taa
palavat siivet selässään.

Eksyneet silmät ja väsynyt pää
määränpäänä elämä
joka kuohusi ja laskeutui polviesi lävitse suurempiin jokiin.

"Emmène-moi aussi loin que possible"
Vien sinut meren alle ja takasin,
kunhan tulet takaisin

Meri muovasi minut

Sillä meri suolaisine pisaroineen
ja nuo vahvojen jokien koristamat käsivarret
ovat minut tähän kallioon muovanneet
painaneet, asettaneet.
Sydämesi syke kaikuu.
Sanojesi paino
vaipuu, haihtuu, painuu
vatsani pohjalle.
Loputtomina aaltoina,
loputtomina rummun iskuina.
Valuvat ylitseni syksyisenä sateena
koskevat ihoani kasteena.
Eikä edes sade voi pyyhkiä käsiäsi minusta pois.

Kun sinä lähdet

Laitathan valot päälle
kun lähdet.
Käännät tyynyt, tähdet
ja kun lähdet
puhallat kynttilätkin sammuksiin.
Unelmiin jätät jäljen.
Ja niissä virttyneissä unelmissa
sammuksiin puhallettujen unelmien katkeransuloinen tuoksu
tarttuu takkisi liepeisiin
ja vain tihkusade
voi minut pyyhkiä pois.

Hetki

Yössä hopeisena

sinä hengität sadetta hehkuen.

Elämä ei liiku

ripsesikään ei värähdä

         hyttynenkään ei inahda.

Merilokin siiven isku

jatkuu 

       jatkuu 

               jatkuu.

Sisälläni käynnissä teerien taisto

kuohuvat kosket ja liplattavat laineet ihollani

siinä missä sinä juuri olit.

Laiturinnokan huulilla

ja maailma on käsivarsiesi mittainen.

Lähti jo eilen

Romahtaa,
yhä uudestaan.
Kaatuen päälle
tukehduttaa.
Mennyt jo,
lähti eilen,
jätti meidät.
Sydän roikkuu kaulassa
irroitetussa otteessa.
Luovuttanut
lähti jo eilen.

Minulla on ajatus

Minulla on ajatus. 
Ajatus siitä, että ikävöin sinua. 
         Jotain mustaa ja valkoista josta tulikin harmaata.
En halua avata muistojen ovia
  tai oikeastaan en halua ajatella -
            jokainen ajatus on auton alle jäämistä. 

Lihaksiin sattuu,
Nipsukin puhui psykosomaattisesta kivusta.
Niin monta kysymystä. 
Ilmaan jää vain vaiettuja lauseita
elefantteja eteisiin -
           pidin sisälläni kaiken... 
Hukkasin kenkäni ja lopulta astuin tyhjään huoneeseen.
Aamulla jäljellä kahlitseva ikävä
aggressivinen apina joka repii auki vanhoja patoja.
                        Enää aurinko on syy miksi hymyilen. 
Yritän haukata sen, jotta edes jokin lämmittäisi sisällä. 
Jäljellä kaksi verhotonta ikkunaa ja iloton puolikuu.

En jaksa nousta aamulla, jos aurinko ei lämmitä. 
Sinä olit kerran aurinko valtameren toisella laidalla, 
ja silloin seinillä oli kurpitsoja. 
Pöydällä suolasiroitin ja pippuria
                                    katseesi kuohusi niidenki ylitse.
Sinä olit inhimillisin olento ravintolassa, 
                     vaikket puhunutkaan italiaa
                vain ranskaa humalassa.
Sinä olit askeleeni jokirannassa. 
Sinä olit lähelläni, välissä vain paitasi napit. 
Joskus soudit merien yli
                             eilen soudit takaisin,
Yön kajossa pienentyvä selkäsi
 ja avaruuteen katoavat sanasi.





Liittyy tähän: x

Ennustus

Ei tullut sinusta,
sitä mitä kultaisissa isien ennustuksissa luvattiin.
Kirkkainta tähteä taivalle,
reunusta pilven reunalle,
puutarhan kirkkainta kukkaa.
Ei tullut sinusta myöskään,
äitien pahinta päiväunta.
Kyynelistä syöpynyttä
ja merissä vettynyttä.

Sinusta tuli oman peilikuvasi heijastus
timanttina hohtavasta atlantista
vaikka merten kuohuissakin liisit.
Sinulle satoi mahdollisuuksia sateena
ja ilmestyi pullopostina.
Sinusta tuli enemmän
kuin mitä tuuli, kuu ja tähdet lupasivat.

En voi enää pidellä aaltoja

En voi enää pidellä aaltoja
taistella tuulen voimaa vastaan
taipua pisaroiden 
                             painosta.
Se painaa,
painaa kasvoja
polttaa ihoa
kuplii veressä tummana
ja lopulta juurtuu minuun.
Enkä enää ole se
                mitä heijastukseni 
oli aamulla.
Mitä kovemmin pidän kiinni
sitä nopeammin vesi valuu sormieni lävitse
osuu maahan hiekkana.

Enkä voi enää pidellä aaltoja,
                                                rakastan sinua
kaikuu nyt
                 tyhjässä 
                                tyhjässä
                                              huoneessa.

Onni älä jätä

Pieni toive
lumisateena ilmassa.
Ilo ja onni
älä jätä.
Älä hylkää.
Vaikka lumihiutaleet sulavat aamuisin,
älä sinä sula.
Älä sinä haihdu.
Kestä vielä tämä päivä.

Aurinkosyleily

Päiväkirjasta 11.2.2015

Sinä istut valtameren toisella laidalla,

välissä vain suolasiroitin ja pippuria.

Joku on laittanut seinälle kesäkurpitsan

ja silmiisi meren kuohuja.

Hymysi on purjelaivan mittainen.

Olet inhimillisin olento tässä ravintolassa

vaikka et puhukaan italiaa.

Sinä ja minä olemme aurinkosyleilyssä

ja askeleemme jokirannassa kaikuvat unohdetuista purjeista.

Sinä suutelet minua

ja samalla jokainen kuohu lyö sieluani vasten.

Sinä olet siinä ja välissämme

on enää kaulahuivisi ja paitasi napit.

Vuodelta 2011

Kiertokulkua
Putoaa
putoan,
mutta jos putoan,
olet syy.
Sinä, pelkkä kuori rannalla,
ontto sisältä, 
meren aaltojen kastelema ulkoa.
Ei aikaa,
olla sun 'kuka vaan'.
Unelmat ei kohtaa,
kiertäen harmaata liikenneympyrää,
väärään suuntaan taivoittamatta toisiaan.


Hiljaiset vangitut
Villit ja vapaat,
vangittuina ruosteisiin häkkeihin,
poikaset, unelmat.
Kipua,
katsoa toisten kuihtumista.
Ei tilaa hengittää,
kitkerää, paksua varastoilmaa.
Ei tilaa lepattaa,
levittää siipiään.

Haluaisin päästää teidät pois,
katsoa lentoanne kaukana
onnellisena.
Mutta minuakin kahlitsevat nämä samat kahleet,
samat murheet,
sama syntien paino nilkoissa.
Puhalla sielusi ulos kaltereiden koloista.

Pelkoa.

Pelkäät viikatemiestä,

sitä joka seisoo peileissä olkasi takana.

Pelkäät vaihtoehtojen loppumista.

Umpikujaa. muutosta.

sitä niin kitkerää, lopullista.

sitruunan tuoksuista.

Päättää kirjojen luvut, päättää keskustelut.

Kokonaisen elämän.

Ei takeita, ei lupauksia.

Loputtomasta tanssiaisista kuun valossa.

Liian aikaisin kypsynyt pihapuun omena

Päiväkirjasta 19.5.2011

Kello ei kumahda,
eikä ole aikasi.
Haluat olla vanhempi, varttuneempi, 
kauniimpi.
Valmiimpi.
Et ole valmis ottamaan lainoja,
vaihtamaan osoitetta,
etkä halua valmistua,
tanssia yötä myöten tähtien valossa.

Olet lapsi,
piilossa aikuisen ajatuksissa.
Liian aikasin kypsynyt pihapuun omena
tuntee nyt syvää pelkoa.

Pienet tytöt kysyvät

Pienet tytöt kysyvät
miten usein katsomme lumihiutaleinä lentävinä varjoja.
Miten usein pelkäämme pimeää.
Onhan ovi lukittu?
Onhan möröt häädetty?
Kenellä olisi sydäntä kertoa
pienille pellavapäisille timanteille
että oikeat möröt elävät olkamme takana,
päämme sisällä
eivätkä ne pelkää kohdata aurinkoa.

Ekokritiikkikokeilua

Toisinaan pihoilla seisoo yksinäinen pihlaja
jonka oksat ovat marjojen painosta taipuneet
kiittämään hiljaisena kuiskivaa maata.
Hiljaa se vaikertaa kipuaan
kinostuvan lumen alla
huomaamatta,
miten auringon ensimmäiset säteet hyväilevät sen kasvoja.

Toisinaan pihoilla seisoo yksinäinen pihlaja,
jonka vaikerrus kaikuu pimeässä yössä
pakkastanssia rytmittäen.
Mutta ei se vaikerra suruja,
ei se vaikerra luonnonlakien julmuutta.
Se vaikertaa ihmistä
ja kaikkien askeleiden painoa.

Le temps passe vite

Kukapa ei rakastaisi makeaa, vaaleanpunaista savua,
joka täyttää jokaisen aistin
kiiltävät silmät ja laukkaavan mielen,
jokaisen salatunkin katseen ja ajatuksen
Rakkaus.
Palapelin paloja hajallaan
ympäri lattiaa.
Ihmisiä, jotka kokeilevat onneaan
palojaan, muotojaan, toisiaan
suutelevat valaistujen siltojen keskellä,
jokirantojen lehmusten alla
satamasta lähtevien laivojen kansilla.

Toivovat olevansa oikealla sillalla,
oikean lehmuksen alla.
Oikean laivan kyydissä.
Lupaavat rakastaa jokaisen aallon kohdalla.

Le temps passe vite,
he kuiskivat ja pian ovat jo paloina muiden lattioilla
ennen kuin ohitse on mennyt yhtäkään laivaa.
Ja uusi aamu,
uusi pisara sateeseesi,
uusi kiehkura savuusi
ehdokas palapeliisi
on jo täällä.

Minne naurut katosivat

Päiväkirjasta 17.11.2014


Hymyjen taakse,
piiloitetaan veitsiä, lasinsiruja, hiekkakakkuja.
Naurujen taakse,
ovat piiloutuneet monet piikit, kivet ja sirpaleet.
Unelmien taakse,
ei kukaan ole vielä mennyt.

Kuurupiloa oikeilla tunteilla.
Radiossa soi hyvästit ja Andrea Bocellia
eikä kukaan tunnista
minne unelmat, hymyt ja naurut katosivat.

Kuka sinut muka haluaisi?

Päiväkirjasta 9.1.2015

Kuka sinut muka haluaisi,
takkuiset hiukset ja sotkuiset lankakerät.
Itkuiset, punaiset silmät.
Länkisääret ja mustuneet kylkiluut.
Roskapussit, silmäpussit, sipsipussit,
avaamattomat muuttokassit.
Reikäset, tuulen riepomat tuuliviirit ja salatut unelmat.

Kuka sinut muka haluaisi.
Unelmistaan roikkujan,
käytetyn kypärän
märän nenäliinan.
Varjon, joka ottaa käsiinsä kaduilta lasinsirpaleita
ja nuhjuisia tupakantuppeja.
Joka tarttuu kevään ensimmäisiin kukkiin
näkemättä tulevia hallaöitä.

Kuka sinut haluaisi?
Ethän sinä edes huuda vesisateeseen
tai vihellä tuuleen.
Ethän sinä edes tanssi lätäköissä
tai usko kohtaloon...rakkauteen.
Ethän sinä edes osaa pilkkusääntöjä
tai todennäköisyysmatematiikkaa.
Ethän sinä edes pidä helmistä
tai pinttyneistä kahvikupeista.

Kuka osaisi nähdä kaikkien hallaöiden taa?
Kuka osaisi ja jaksaisi nostella sinua
kun tuuli sulkee sillat takanasi.
Kuka sinut haluaisi...
pyyhkisi kyyneleet märällä nenäliinalla,
harjaisi takkuiset hiukset
ja laittaisi kypärän päähäsi?

Puhdistus

Päiväkirjasta 6.1.2015

Ei aikaa,
ei sekunteja.
Pelkkä puhtaus siinä,
missä ennen oli hetki.
Kun pyyhitään pois
jokainen kirjain yksi kerrallaan.
Pyyhitään pois ihminen,
muistot, viimeisetkin henkäykset.
Jää jäljelle tyhjänä kuultava paperi,
niin valkoinen.
Virheet piilotetaan niteisiin,
sidotaan kansien väliin pehmeisiin.
Kun pyyhitään pois elämä.

Kahlittuna vapauteen

Päiväkirjasta 19.3.2011


Hän nukkuu kädet ristissä pienen päänsä alla,
tuhisee hiljaa ja puhaltaa ulos maailman jokaisen ihmeen.
Katson, enkä käsitä
saa päätäni asian ympärille, ymmärrä.
Että jokin voi olla noin vapaa,
kahlittuna vapauteen.

Kääntää kylkä levollisena,
vaikka tuhat jääkarhua huutaisi kirosanojaan maailmalle.
Kääriytyneenä pieneksi siileksi,
ettei maailma vahingoita edes piikkejä.
Rauhallisena rauhassa, hyviä unia.
Nukkuu hän hyvin ensimmäisiin lintuihin ja
aamun punaan asti.

Unelmia ja kutomishommia

Minä katson,
minä kuulen.
Kävelen ja suutelen.
Minä piilotan kaikki murheet
noiden rikinkatkuisten hymyjen taakse.
Niiden,
mitkä nyt jo peittävät taakseen
sadat virttyneet villapaidat
parsitut villasukat
peukalottomat lapaset.
Minä tahtoisin olla se heijastus,
minkä vain salaisimmat toiveesi tuntevat.

Eilisen lapsia

Vielä eilen
Hänellä oli maailman levyinen hymy.
Pellavaisissa hiuksissaan hänellä oli kaikki
maailman ilot, onnet ja perhoset.
Nyt mustista takuista roikkuu myrkynvihreitä kyykäärmeitä.

Vielä eilen
hänellä oli hauraissa lasikäsissään 
sateenkaarena kotipihan keväänkukkia
nyt vain poltettuja tupakantumppeja,
ranteiden jokien ympärille tarttuneet
syvät elämänkuohujen viillot.

Vielä eilen
oli hänellä yllään punainen yöpaita
hiuksiaan kampaava niiskuneiti.
Nyt on verkkosukkahousuihin tarttunut
aikaisen aikuisuuden alakulo.

Vielä eilen
hän ihmetteli jokaista lintua ja oravaa
ja nauroi jokaiselle toukalle maassa.
Nyt sylkee hän kasvoilleni myrkkyä ja toukkia
rikkoo idylliä yksi kerrallaan.

Vielä eilen hän oli tietämätön
kaikista pedoista tiilimuurien ulkopuolella.
Vielä eilen hän oli ensimmäinen auringonsäde,
mutta aika juoksee iltaa kiinni 
gepardina pihanurmikossa.

Ensitapaaminen

Päiväkirjasta 10.1.2015

Siihen asti,
olit ollut vain varjo varsinaisen kuvan takana.
Oikeasti olitkin voima,
jolla kuva sai värinsä.
Pitelit kuvaa seinässä,
uututtaan kiiltävä naula.

Nyt olet kehys.
Hopeareunus harmaissa höyhenunelmissa,
jossa totuus on piilotettuna silmäniskuihin.
Huoneen keskellä kultaisen ohran valtameri
katson sinua toiselta laidalta.
Ruskeita silmiäsi,
etkä vielä huomaa.

Maailma pyörii,
tupakansavua ja humalaisia puheita.
Musiikkia liian lujalla.
Kohta olet jo tässä,
toisen yön jälkeen tiedän jo kaiken,
Mutta en vielä. En vielä.

Eri maata

Minä syytin sinua hiljaisuudesta,

puhelimessa, riidoissa, sohvalla.

Valitin suustasi,

joka viisautta uhkuen pysyi vaiti

vaikka puukkoni löivät rintaasi.
Kipu lävisti minutkin.

Minä syytin sinua ajattelemattomuudesta,

kadulla, kaupassa, kotona.

Tuskastelin toimiasi,

jotka vain heijastelivat kaikkea sitä

mitä en silloin uskaltanut nähdä.
Mitä sinä et nähnyt.

Minä syytin sinua tunnekylmyydestä,

jääkalikasta, jonka paikansin rintaasi.

Enkä nähnyt miten lämmin olit

vaikka olit seissyt oveni takana monta tuntia.

En nähnyt, ajatellut, tuntenut

vaikka totuus oli koko ajan edessäni.
En ymmärtänyt,
sillä emmehän me ole samaa maata.

Se oli tammikuu

Se oli tammikuu,
luminen ja kylmä.
Aivan kuten se villi ja nuori sydän,
joka ennen sykki jossain
syvällä tomuisten petivaatteiden alla.
Muistan vielä
miten vuodit päiväkirjoille sanapuroja
joita et kenellekään koskaan näyttänyt.
Ne pulppusivat, ne kuplivat.
Sanapuroista kasvoi meri,
kuohuava, vellova ja tumma.
Ja sitä merta oli katseesi täynnä.
Ja sitä kuohua oli kyyneleesi täynnä.
Nyt sanapurot ovat valuneet pöydälle.
Kaikkien näkyville.
Äiti sanoo,
ettei merten jää
sula enää keväällä.